SOLDA ITALIA
17/12/2009
Terve mieheen, eli Ciao bella! Tultiin haistelemaan täysin uutta paikkaa, missä kukaan meistä ei ole aikaisemmin käynyt. Komea on kylä ja komeat on maisemat. Joku on varmaan manannut pakkasia, mitkä “vaivaavat” Suomessa. No kyllä niitä pakkasia täälläkin piisaa. Kylässä on -16 astetta pakkasta ja huipulla varmaan kymmenen astetta enemmän. Disentiksen lumia fiilesteltyämme vastassa on ollut hankala tilanne. Tuuli on käynyt Juice Leskisen sanoin läpi pään, etelästä pohjoiseen ja sekoittanut kaiken. Kovaa kuorta löytyy riittämiin. Joissain paikoissa kyllä on pieniä taskuja, joista löytyy parempaa tavaraa. Niitä ei ole liiemmin. Metsä vaikuttaa asialliselta ja huomenna käymme vielä katsastamassa mitä metsästä löytyy. Hyvillä lumilla Sulden, eli italiaksi Solda olisi huippu paikka. Tänne ei eksy tavallinen friiraideri ja mäkiä varten ei tarvitse alkaa tappelemaan. Ikähaarukka täällä on 60 ja ylöspäin. Odotamme innolla siis huomista Disco-iltaa. Kunnon mummojumpat varmasti odottavat iloa etsivää Scandinaavia. Tässä vielä nettiosoitteita: http://www.sulden.com ja Disentikseen http://www.disentis-sedrun.ch
Toi kuva tossa on Lampisen ottama kuva meikäläisestä Disentiksen lumisilta rinteiltä. Voitte vaan arvata oliko kingiä ja talven aikaan saatte selville miltä se näyttää töllössä.
-blumi
Tänään siis aivan täydellistä. Lumi oli kevyttä, ilma oli talvisen kylmä ja aurinko oli järjettömän kaunis. Lähdettiin aamulla matkaan aikaisin. Oltiin mäessä karvan verran ennen kukon pieraisua, siis ennen yhdeksää. Täällä kukko pieraisee yhdeksältä, ainakin tarinoiden mukaan. No siitä ylös ja kuvaussuunnitelma kehiin. Alussa laskettiin muutama hissilasku alle. Voin sanoa, että Arton ensimmäinen repäisy näytti todella hyvältä. Paikallisilla on tapana laskea, niitä selkeimpiä linjoja, eli kuruissa, kun taas me suuntasimme enemmän harjanteille. Pitkää pätkää ja lumi pöllyää. Iltapäivällä haikattiin Disentiksen ja Sedrunin väliselle herjanteelle. Hissien väliasemalla laitoimme nahat suksien pohjaan ja aloitimme, noin 600 metrin nousun. Lunta oli viimeisessä nousussa Artoa yli napaan ja voitte kuvitelle, että eteneminen ei ollut sitä nopeinta mahdollista. En olis itse sitä noussut. Sen verran sissi on tämä leijonaharjainen vapaalaskija, että ei tullut kysymykseenkään jättää leikkiä kesken. Harjanteelle siis päästiin ja siitä eteenpäin taivas tuli syliimme. Tänä talvena kukaan ei ollut käynyt tällä harjanteella, joten jälkiä oli sen mukaisesti. Testailimme lunta hetken ja sitten suurimman työn tekijä Arto sai mennä. Svuuuuh sanoi lumi ja jiihaa sanoi laskija. En muista milloin olisin saanut yhtä pitkän ja yhtä namun laskun. Selkeää kurulaskua noin 500 korkeuserometriä ilman vanhoja jälkiä. Sitä se on, siitä syystä on ihan mukava välillä kitkuttaa nahoilla ylös. Nyt nautimme afteriolutta paikallisessa sportcentrumissa. Huomenna menemme vielä kuvaamaan yhdeksi päiväksi Disentikseen ja iltapäivällä matka suuntaa Italiaan. Arrivederci eli Ciao Bella. Italia odottaa.
Lähdettiin eilen matkaan Arto Majavan, Juha Hautsalon ja Mikko Lampisen kanssa. Miehet ovat seurailleet sääkarttoja jo useamman kuukauden ajan ja nyt ajankohta näytti jokseenkin otolliselta hiihtoretkeä ajatellen. Lennot varattiin Tampereelta Bergamoon, missä vietimme ensimmäisen illan. Tänään oli aikamoista seikkailua löytää oikeat moottoritiet, johtuen lukuisista tietöistä Bergamon alueella. Noin kahdentoista aikaan saavuimme Disentikseen. Siitä sitten monot jalkaan ja baanalle rappailemaan. Tilannetiedotuksena, että pohjat Disentiksessä ovat kunnossa ja päälle on ripeksinyt noin 20-30cm tuoretta lunta. Eli olosuhteet ovat ihan kohtuulliset. Aivan samanlaiseen puuterimässäilyyn, kuin viime vuoden Joulukuussa ei kyllä päästä. No ei siinä mitään, sillä onhan se aina jokseenkin mukavaa päästä suksien päälle. Hyvällä remmillä kun lähtee liikenteeseen, niin mitä tahansa voi tapahtua. Tänään lähinnä katseltiin paikkoja ja huomenna aloitamme kuvaamisen. Saas nähdä mitä saadaan aikaiseksi? Olisihan se kiva tehdä jotain jännittävää näin kauden alkuun. Jos vaikka löytyisi jokin hyndämesta tai vaikka kivat pikku linjat. Kiviä kyllä joutuu miettimään ja varomaan. Palataan huomenna.
Ohjelmaa on siis pukannut ja olet sen iloisin mielin katsastanut. Päättelen sen vain siitä, että olet tiesi tänne löytänyt. Kysymystä taidat siis olla vailla. Mitäpä siis keksisin kysymykseksi. Ah nyt keksin. Kysymyksen aiheeksi kelpaisi vaikka ohjelmassa esiintyneiden taitureiden matkan tarkoitus Helsinkiin. Toisin sanottuna siis elokuva, mitä he olivat täällä kuvaamassa. Mikä siis on tämän elokuvan nimi? Minkä todella “virkistävän” nimen Josh Berman ystävineen oli keksinyt tämän vuoden elokuvalleen? Vastauksia odottelen sähköpostiini ja osoite on palaute@hiutale.com . Ja toki teitä kiinnostaa mitä palkinnoksi. No voi pojat, kun tällä viikolla voittaja saa iki-ihanat Skullcandyn Lowrider kuulokkeet. Värin valitsen minä, mutta tuotteen saatat saada sinä. Pistäkää siis kaikki peliin ja pelimerkit likoon. Loppuun vain totean, että ensi viikolla taas uutta kilpailua ja tottakai ohjelmaa. Jesh pojat. Meikämandoliino rupeaa tässä pakkaamaan, sillä huomenna lähtee lento Alpeille. 
No nyt on ensimmäin ohjelma nahoitettu ja toimitettu Neloselle. Aika kiva oli taas tarttua mikinvarteen ja turista menemään. On se vaan hauska fiilis kun saa ensimmäisen ohjelman valmiiksi. Tulee sellainen olo, että tästähän tulee sittenkin jotain. Kanavan pyynnöstä vuoden ensimmäiset ohjelmat on yleensä koosteita viime kaudesta. Eli nyttenkin on puolet vanhaa ja puolet uutta. Ensimmäisessä jaksossa ollaan siis Level 1 kuvauksissa Helsingin maisemissa. Siellä ne Tom Wallish, Ahmed Dadali ja Will Wesson pyörivät pitkin kujia ja katuja, etsien parhaita reilejä. Miesten isäntänä oli Rami Lappalainen. Kiitos Raimolle isännöinnistä. Leffan nimihän on Refresh. Toisella puoliskolla suhitaan skiexpo-messuilla. Tavataan tuttuja ja katsotaan joitain kauden uutuuksia. Eli puolet ohjelmasta on vanhan kertausta, tosin hyvää sellaista ja puolet uutta. Nautiskelkaa ja viihtykää.
Joulukuun 12. päivä lähestyy ja sehän tietää sitä, että Hiutale tärähtää televisioon. Lähetysaikahan on aamulla kello 9.30, eli nätisti ennen päivän hiihtohommia. Tosin kun katselee ulos ikkunasta, niin ei siellä paljon hiihtohommia harrasteta. Tylsää!!! Joo ja sitten jänniin asioihin, no jännä ja jännä, mutta tässä sitä ollaan AJ Kemppaisen kanssa Uudessa Seelannissa. Harmi vain, että kaikki tapahtuu täällä Töölössä mun edittipöydällä. AJ tosiaan piipahti Saana Pehkosen ja Anni Kuortin kanssa maapallon toisella laidalla. Mestoina oli ainakin Cardrona ja Snow Park. Kyllä siellä muutakin tapahtuu. Nyt vain odotellaan, mitä setä koneen ääressä saa aikaiseksi tästä kaikesta ja millaisen sopan siitä sitten keittelee. Mutta be tuned for the ultimate Hiutale experience!!!!
Hyvää alkavaa joulukuuta. Eilen valmistui kahdeksas uusi jakso, eli tässä mennään pitkällä jo ensivuoden puolella. Saatiin Lyngenissa harvinaista herkkua, näin syyskaudelle, aurinkoa. Lämpötila oli auringossa juuri ja juuri plussan puolella, joten lumikin oli joissain kohdin keväistä. Mutta se valo, aivan mahtava. Ajatuksena oli käydä veneellä mäessä. Mutta miten kävikään. Kotkia kyllä parveili, mutta parveilivatko miehet mäessä? Matkassa oli mukana mm. valokuvaaja Petri Kovalainen. Yhden päivän mies paiski töitä mäessä, mutta toiselle mäkipäivälle kamerat saivat jäädä ja Petri pääsi nautiskelemaan kuvaajalle harvinaisesta herkusta, stressittömästä hiihtämisestä. Tehtiin myös tuttavuutta luonnon ja luntokappaleiden kanssa. Tästä retkestä siis enemmän ensivuoden puolella.
On taas aikoihin eletty. Tapasin tossa taannoin ystäväni Janne Niinin, joka on ollut puuhastelemassa Paloheinään suunniteltua snow parkia. Mies kertoi minulle suunnitelmista ja ainakin suunnitelmien perusteella idea vaikutti järkevältä. Kaupunki järjestäisi lumetuksen ja Jannen edustama yritys hoitaisi muut järjestelyt. Näihin kuului mm. kahvila, parkin ylläpito ja mikä mielenkiintoisinta, paikalle olisi raijattu big air bagi. Rinteeseen olis pääsääntöisesti isketty reilejä, joita innokkaat lautailijat ja suksijat olisivat voineet hieroa aamusta iltaan. Tilannehan on niin, että yritys olisi hoitanut rinnettä ja kahvilatoimintaa. Nyt rinne on täysin luonnon armoilla ja täysin hoitamaton. Eikö hoitamiseen kuulu nimen omaan että toimintaa ylläpidetään? No kuinka kävikään. Paikallisten asukkaiden vastustus oli sen verran jyrkkää, että liikuntavirasto päätti luopua hankkeesta, ainakin toistaiseksi. Erikoista sinänsä, sillä Paloheinässä on jo jääkiekkotoimintaa, gofia ja murtomaahiihtoladut ja tilaa yllin kyllin. Meteliähän sellaisesta ei sen enempää synny kuin sitä jo nykyisellään on. Ja kuka valittaa metelistä kaupungissa, niin voin vain todeta että Suomesta löytyy lääniä rakentaa talo rauhalliseen paikkaan jos kaupungin äänet häiritsevät. Kaupunki on asuinyhteisö, jossa ei voi elämisen ääniä paeta.
Näin ne yrittävät kaupallistaa julkista tilaamme. Hyvä asukasyhdistys, että pistitte hanttiin!
Morjesta,
Ja sitten omaksi riemukseni huomasin saaneeni seitsemännen ohjelman valmiiksi. Oh jeah. Eilen oli inspiraatio kateissa. Ei meinannut saada mitään aikaiseksi. Pikku tauko leikkauspöydän äärestä ja takaisin paloittelun ja liimailun maailmaan. Editointihan on eräänlaista askartelua. Tänään sitten homma sujukin kuin tanssi. Asiaa ja laskemista, unohtamatta hauskaa tunnelmaa. Siinä on tämän talven Hiutaleiden kaava. Kukas sitä nyrpeitä naamoja jaksaa katsoa. Pitää ihan erikseen mainita miten hyvin AJ Kemppainen suoriutui ensimmäisestä friiraid-retkestään. Ihan mallikkaasti mies pujotteli alas. Selvästi suksimiehiä. Palataan Tamokkiin talven aikana.
