ARGENTINA JA VIIKON VIRALLINEN KYSYMYS
23/01/2010
Haudi vaan, harjailen tässä hampaita ennen mäkeen lähtemistä. Sää on vielä tänään kaunis täällä Verbierissä. Aurinko paistaa ikkunasta siintävien vuorten huippuihin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että on kuvauspäivä edessä. Arskan, Hannun, Antin ja Teron kanssa lähdetään laskemaan kuulema jotain jännää. Mitäköhän se pitää sisällään. No mutta Eteläinen-Amerikkakin tuli tänään nähtyä, tai pala Eteläistä-Amerikkaa. Ei todellakaan voi sanoa, että kaikki on koluttu. Lääniä kyseisessä mantereessa riittää. Pinta-alaa on kohtuullisesti, noin 17 840 000 neliökilometriä. Tähän on aivan pakko todeta, että olin Las Lenasissa hyvin hämmentynyt odotellessani lumen lämpenemistä. Katselin auringon kulkemista ja hämmästyksekseni huomasin, että aurinko kulkee vastapäivään. Meni laskusuunnitelmat uusiksi sillä erää, nimittäin valo hävisi niiltä kohdin mistä olin ajatellut hiihdellä. On se hämmentävää. Missä sitä on tullut oltua silläkin maantiedontunnilla, kun tästä oli puhetta.
Viikon kysymys koskee Ernesto Che Guevaran ja Alberto Granadan moottoripyöräretkeä halki Etelä-Amerikan. Minkä merkkisellä menopelillä matkaan lähdettiin? Ja osoitehan on blumi@hiutale.com
Viime viikon voittajaksi liputetaan Markus Sauvola. Nättiä!
Nyt rensselit niskaan, kahvia naamaan ja viilettämään valkovuorilla.
-blumi
TÄSSÄ PIKKU TUNNELMIA PUBIN EDUSTALTA
20/01/2010
Tänään pubi järjestää one piece-päivän. Se tarkoittaa siis sitä, että haalareilla tai monoskillä varustettuna voi osallistua rientoihin. Oli siinä silmien hierominen lähellä, kun lähes sata hiihtäjää sotisopaan pukeutuneena valui pubin terassia kohti. Matka alkaa Mont Fortin huipulta ja loppun Mont Fortiin. Varmasti aika huikea näky. Oma one piece jäi kotiin ja monoskitä en omista. Muutenhan reissu olisi ollut jollain tapaa must. Tässä kuitenkin kuva siitä, miltä meno näytti muutama tunti sitten tuossa alhaalla terassilla. Illalla pubi julkistaa Hiutale-shotin. Kuulema shotti maksaa febosen, eli femman tai Arskan mukaan, jos näyttää tissit, niin sen saa ilmaiseksi. Toimiikohan miehillä? Ehkä tuosta edellisestä saa jonkinlaisen käsityksen Verbierin yöelämästä. Huhujen mukaan se on juuri sitä, miltä se paikanpäällä näyttää. Myös pubin bändi vetää keikan. Illalla siis tapahtuu, oletettavasti. Lisää infoa pubista löytyy täältä—> http://www.pubmontfort.com/
-blumi
VERBIER KOTIRUOALLA
19/01/2010
Tervehdys vaan kaikille. Tässä istutaan Pub Mont Fortin yläkerrassa ja Arska Saarimäki vääntää makkarakastiketta. Tilanne on siis levollinen. Kuunnellaan suomalaista musiikkia, Dingoa, Loiria, Juicea, Irwiniä, Esa Pakarista ja Eppuja. Aika hyvä sortimentti suomalaista ikivihreää. Lunta Verbierissä on kohtuullisesti ja kamera on laulanut samaan malliin kuin edelliset artistit. Verbieristä puheenollen, niin helppoa hiihtämistä on saatavilla riittävästi. Isoja tai pitkiä tarpomisia ei ole toistaiseksi tarvinnut tehdä. Johtuuko se kenties siitä, että kylä ei ole täynnä ihmisiä. Alakerrassakin, eli pubissa saa käyskennellä aivan rauhassa. Tilaa riittää ja tuosta takaa Arska huutelee, että tämä on kivaa aikaa. Huomiseksi on luvattu hieman huonompaa säätä. Toivottavasti taivas repeää ja täyttyisi hitaasti leijuvista, rätin kokoisista hiutaleista. Brusonin puolella olisi ehkä tarjolla hyvää metsälaskua, mutta ainakin omalle kohdalle osuu päivä ilman mitään aktiviteettejä. Neljän päivän riehuminen mäessä verottaa kokemattoman reisilihaksia. On siis syytä rauhoittaa tilanne päiväksi ja antaa rasituksen valua varpaiden kautta ulos lihaksista. Ylihuomiselle sammakkomies ennusti jälleen hyvää säätä ja ryhmä rämä lähtee katsomaan minkälaisia metsiä ja mäkiä on lähikeskuksissa.
Lauantai saapuu jälleen ja luvassa on jakso Argentiinasta. Elokuun loppupuolella metallilintu lennätti minut, Paul Siljaman kera Buenos Airesiin. Sieltä matka suuntautui Barilocheen ja Las Lenasiin.
Sveitsin terveisin
-blumi
VIIKON VOITTAJA JA UUSI KYSYMYS
16/01/2010
Terve,
Pahoittelut myöhästyneestä postauksesta.
Sain puhelun sukulaispojalta ja mies halusi Verbieriin. No täällä sitä ollaan.
Kerron matkasta myöhemmin, mutta nyt kysymys.
Se voisi olla Arskan huuto tuosta kyökistä, että missä olen nyt, mutta yritetään edes vähän enemmän.
Lyngenissähän siis oltiin ja Jarkko Henttosen sanoin “Lyngen on Alaska pienoiskoossa.” Vuoret nousevat Alaskan tavoin korkeuksiin ja ovat hyvin tymäkkiä kaikin puolin. Ei siis ihme, että niin moni, itseni mukaan lukien, palaa aina vuosi toisensa jälkeen kirjaimellisesti ihmettelemään näiden vuorien jylhyyttä. Mikä siis on Lyngenin korkein huippu ja kuinka korkealle tämä vuori nousee raapiakseen taivaan sineä rikki? Tässä mietittävää. Aivan juuri nyt laitan laskukamat päälle ja lähden Arskan vietäväksi, tutustumaan Verbierin hiihtoskeneen. Eilen tuli jo omalta osalta tutustuttua Verbierin jyrkkään, eli after elämään. Nyt mäkeen ja palataan tänään myöhemmin.
Edellisviikon voittaja on Juuso Joutila. Eli sinne lähtee reppua ja kuuloketta. Hiutale paita tulee taas Tino Fräkille. Onnea vaan miehille.
Nyt mäkeen!
-blumi
VIIKONLOPUN PROGRAM
12/01/2010
Viikonloppu lähestyy ja lauantai aamu siinä ohessa. Kun kukko kiekaisee kello kuusi aamulla, on hyvä laittaa pannu porisemaan ja pehmustaa taas tuoli tulevaa varten. Tällä kertaa matkustetaan halki suomen pohjoiseen, pauttiarallaa 1500 kilometriä. Mikä siellä lymyilee? No iloiset naamat ja Lyngen tietenkin. Käytännössä ei ollut tullut käytyä Lyngenissä moneen kesään, eli syksyyn ja tänä syksynä puntissa oli sellainen viba, että sinne täytyi päästä. Mikä sitten Lyngenissä lepää? No sieluhan siellä lepää. Ihan vain vinkkinä teille kaikille joita arjen harmaus ja stressi vaivaa, niin ottakaa edes viikonloppu vapaata ja tuupatkaa farmarivolvonne pohjolan perukkaan, Jäämeren rannalle. Siitä saa jo muutamassa päivässä uudet tuulet pipon sisään. Ohjelmassa siis Lyngen ja se valo mikä siellä on. Oi oi, huikea syksy oli ja mikä parasta, luntakin löytyi yllättävän kivuttomasti. Palataan siis aiheeseen lauantain ohjelmassa. Mukana on mm. valokuvaaja Petri Kovalainen. Tervetuloa viihtymään kahvikupin ja television ääreen.
-blumi
VUODEN 2010 TOINEN KYSYMYS
09/01/2010
Tervehdys teille kaikille!
Edellisen viikon kysymystä tehdessäni laiton ruudullisen flanellipaidan päälle. Tätä vaateparttahan kutsutaan myös puunhakkaajanpaidaksi. Tämä oli siis vielä pikku vinkkinä. Oikea vastaus kysymykseen oli metsänraivaus. Metsää Gemstokilta löytyy vain kylän yläpuolelta ja sitäkin niukasti. Jos on innokas nelijalkaisten luontokappaleiden bongaaja, niin hissistä saattaa toisinaan nähdä gemssien käyskentelevän metsän siimeksessä. Luurit menivät tällä erää Johanna Sarlinille ja bandanaa tippuu ovista ja ikkunoista Olli Saarijärvelle, Iisakki Lemmetylle ja Eemeli Ahlbergille. Onnea kaikille, JUHUUU!
Sitten tämänpäiväiseen kysymykseen ja ohjelmaan. Sellaista oli tällä kertaa Itävallassa. Sangen hauska matka olikin ja juuri tätä riemukasta elämää laskemisen tulisi ollakin. Elämistä ja näkemistä ja siinä sivussa hiihtämistä. Hintertuxissa on tullut käytyä aikaisemminkin ja muistankin elävästi erään retken, jonka tein Jani Nygårdin kanssa muutamia vuosia taaksepäin. Mieleenpainuvimpia asioita olivat mm. Janin murtunut peukalo erikoisen hiihtolinjan valinnan tuloksena, ratkiriemukkaat mutta sangen viattomat illat paikallisessa juottolassa tsekkityttärien kanssa, sekä lumitykkien uusi käyttömuoto. Nimenomaan, lumitykeille on keksitty toinenkin käyttötarkoitus, joka ei oikein vastaa niiden alkuperäistä ajatusta levittää taivaalle valkoista, kevyttä, untuvaista unelmaa. Paikalliset nimittäin ampuvat taivaalle tykeilla paskaa. Rehellisesti sanottuna se on lehmänpaskaa, mitä tykit syytävät ilmoihin. Kuvitelkaa nyt, puhtaanvalkoisen lumen sijaan taivas täyttyy ruskealla mönjällä. Oli siinä silmissä pitelemistä, kun asian tajusimme ja jos se ei mielikuvitukseenne painu, niin voin kertoa että haju on hirveä. Vaikka kuinka ajattelee, että kyllä tähän hajuun voi tottua, niin ei sitten millään. Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta retkessä oli, että matkamme aikana kesä vaihtui talveen. Vain kahden viikon matkan aikana saimme kokea kolme vuodenaikaa. Se oli hämmentävää.
Mutta kysymys oi kysymys! Viikon kysymys kuuluu seuraavasti. Kuinka monta päivää vuodessa Hintertux on auki? Vastauksia odottelen osoitteeseen blumi@hiutale.com
Ja tiedoksi, että vastata kannattaa sillä kaikkien vastanneiden kesken arvotaanDakinen reppu ja skullcandyn kuulokkeet.
-blumi
VIIKON VOITTAJA JA UUSI KYSYMYS
01/01/2010
Viime viikollahan kysyttiin paikkaa, jossa mm. Sylvester Stallone hengaili ilmoissa Cliffhanger elokuvassa. Vastaus oli Dolomiitit. Ja voittaja on Kimmo Liukkonen. Onnea!
Tälle viikolle kysytään päivän ohjelmaa mukaillen, että minne ovat hävinneet kaikki metsät Andermattista? Andermatthan on hyvin puutonta seutua ja alueen pienet metsäpläntit on varattu pääsääntöisesti eläinten hilpeää elämistä varten. Lukuisia Gemssejä näkee metsissä käyskentelevän ja näiden otusten elämää yritetään tällä hiihtokiellolla varjella. Onko oikea vastaus a) Metsänraivauksesta johtuvaa b) Metsäpaloista johtuvaa vai c) Lumivyöryjen tekosia. Oikeaa vastausta etsiessä kannattaa hakeutua vaatekaapin ääreen ja laittaa päälle ruutukuosinen flanellipaita. Jos siitä olisi jotain apua oikeaa vastausta metsästettäessä.
Ja ei muuta kuin vastaukset osoitteeseen blumi@hiutale.com. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Sweetin bandanaa ja Skullcandyn kuulokkeita.
-blumi
VUODEN ENSIMMÄINEN UUSI OHJELMA
29/12/2009
Nyt alkaa vuosi 2009 lähestyä loppuaan ja uusi vuosi tehdä tuloaan. Samalla sitten alkavat Hiutaleen uudet jaksot, tädää! Uuden vuoden ensimmäinen ohjelma tarjoaa teille katsottavaksi Joonas Karhumaan talvipesän. Talvisin Joonas nukkuu untaan Sveitsiläisessä vuoristokylässä Andermattissa. Jo vuosien ajan on Joonas pyytänyt minua kääntymään Andermattin lumisilla kujilla, mutta vasta viime Maaliskuun loppupuolella sain aikaiseksi pistäytyä vierailulla. Parin viikon tiukka kuvausrupeama, lumisade ja hyvät linjat ryydittivät retkeä hyvään lopputulokseen. Joonas tuntee ympäristön kuin omat taskunsa. Onhan hän viettänyt paikassa jo kuusi talvea. Ei ihme, että oli välillä turvaton, mutta silti turvallinen fiilis miestä peesatessa. Kaivettiinpa välillä lumesta hautautuneitakin. Ottakaa tuntumaa uuteen vuosikymmeneen Joonaksen ja Andermattin avulla. Cheers ja Hyvää Uutta Vuotta 2010!!!!!
-blumi
VIIKON KYSYMYS
26/12/2009
No moro ja pahoittelut, että kysymys hieman viivästyi. Olin meinaan harrastamassa ruumiin kulttuuria. Onko keho temppeli? Hmmm… Temppelistä tulikin mieleen päivän kysymys. Nimittäin aiheena on vuoristo Italiassa. Edellisessä ohjelmassa miesnelikko kävi kääntymässä tässä vuoristossa. Ja miten temppeli liittyy tähän, no hyvin selkeästi yhtenä vihjeenä on Sylvester Stallone, eli itse kehon temppeli, ja tämän elokuva Cliffhanger. Elokuva nimittäin kuvattiin näiden vuorten jykevissä maisemissa. Alueen korkein kohta sijaitsee Marmoladassa ja nousee huikeat 3344 metriä merenpinnan yläpuolelle. On siinä tarpomista. Vielä pitää tähän sanoa, että on hyvin suositeltavaa mennä seudulle, sillä hiihto siellä toimii, mäet ovat upeita ja ihmiset ystävällisiä. Mitä nyt vieraillessamme alueella, paikallisen majoitusliikkeen omistaja ei suostunut lämmittämään asuntoa yö-aikaan. Oli siinä vaatteitä kuivatteleminen. Voin sanoa, että ei meinaan kuivu. Pistäkää niitä vastauksia osoitteeseen blumi@hiutale.com ja palkinnoksi lähtee Skullcandyn luurit ja sweetin bandanaa. Että räpit korville ja kasvoille.
Hei ja vielä viimeviikon kisa. Vastauksia tuli ihan kivasti, hyvä, hyvä. Yhtään väärää vastausta ei tullut, vaikka sillä nyt niin suurta merkitystä ei olekaan. Oleellista on, että yrittää. Mutta siis paikka on Utah ja Grizzly gulch. Tarkalleen ottaen Chad’s gapille tarvotaan noin 300 vertikaalia Altan ala-asemalta. Eli ihan vain tiedoksi niille, jotka ovat nähneet hyppysessioita kyseiseltä paikalta, niin hyppyri on noin 3000 metrin korkeudessa. Ei ole enää niin namua haikkailla tässä korkeudessa. Happea ei enää olekaan samalla tavalla kuin Hakaniemen hallissa. Ja voittaja on Anni Kumpunen. Onnea sinne!!! HURRAAA!!!
-blumi
VIIKON KYSYMYS
18/12/2009
Nonni, taas käyty Hiutaleen kanssa retkeilemässä. Tällä viikollahan palkintona on Skullcandyn Icon II kuulokkeet. Ei siis paha ollenkaan. Kysymys kuuluu seuraavasti: Missä sijaitsee Chad’s Gap? Kyseessä on ehkä yksi tunnetuin vapaalaskuelokuvissa nähty hyppyri, josta mm. Tanner Hall ensin lensi loistokkaasti yli ja sitten teloin nilkkansa pahasti. Vastaukseksi riittää vaikka kaupunki minkä lähellä kyseinen paikka on. Ja vinkiksi, että sieltä löytyy mormoneja, siellä on iso suola-aavikko, Alta, Snowbird ja Park City löytyvät lähistöltä. Jos vastaus menee väärin, niin ei väliä. Kaikki vastanneet osallistuvat viikkokilpailuun. Pankaa niitä vastauksia blumi@hiutale.com osoitteeseen. Siinä sitä sitten katsellaan voittajia ensi viikolla. Nyt pakkasia pakoon sisätiloihin.
Viime viikon voittaja on Arto Alainen Rovaniemeltä.
-blumi